tiistaina, kesäkuuta 02, 2015

Ida – kevään elokuvia * * * *

Viime kerralla tuli puhuttua puolalaisesta elokuvasta. Eipä sitä ole nähty paljoa Suomessa. Eikä oikein ole tietoa, miten puolalainen laatuelokuva voi.
Kino Engelissä ja Kino-Palaltsin pienessä salissa esitetään edelleen helmikuussa ensi-iltaan tullutta Pawel Pawlikowskin palkittua Ida-elokuvaa. Se on puolalais-tanskalainen yhteistuotanto. Ehkä yhteistuotannot ovat ainoa mahdollisuus pitää eurooppalaisen laatuelokuvan lippua korkealla.
Ida palaa 1960-luvulle. Pawel Pawlikowski kertoo nuoren naisen kokemuksista ennen nunnalupausta. Puola oli ja on edelleen vahva katolilainen maa, joten nunnaksi lähteminen ei ole mikään sensaatio. Ne tapahtumat ja syyt, jotka johdattivat Idan luostariin ovat hätkähdyttäviä. Ida saa selville perheeseensä liittyviä salaisuuksia, jotka johtavat natsimiehityksen aikaan.
==================================================================================================
Idan ohjaaja Pawel Pawlikowski (s. 1957) on puolalais-englantilainen elokuvantekijä, joka on työskennellyt saarivaltakunnassa. Pawlikowski ohjasi 1980- ja 1990-luvuilla kehuttuja dokumenttielokuvia. Hän kiinnostui venäläisistä aiheista, ohjasi muun muassa road movien kirjailija Dostojevskin vaelluksesta Pietarista Länsi-Eurooppaan, Baden-Badeniin. Kaupungin kasinollako kirjailija menetti rahansa 1800-luvun loppupuolella?
Serbian Epic (1992) tunkeutui kriittisesti Bosnian sotaan. Volga-dokumentistaan Pawlikowski sai Grierson-palkinnon vuonna 1995. Pawlikowski tekee elokuvassaan venematkan meilläkin tunnetun poliitikko Vladimir Zhirinovskyn kanssa.
Pawel Pawlikowskin draamaelokuvat Last Resort ja My Summer of Love saavuttivat arvostettuja BAFTA-palkintoja. Edelleen ajankohtainen Ida palkittiin viime vuonna parhaana ulkomaisena elokuvana Oscar-kilvassa.
Elokuvan vaativan pääroolin esittävä Agata Kulesza on lähes maaginen nuorena Idana. Pawlikowskin kuvakerronta on kaunista, runollistakin, aika ja paikat ovat ohjaajan hallussa. Elokuvaa voi syystä pitää yhtenä kevätkauden parhaista.

Ajankohtainen kommentti

HS:n tv-ohjelmasivulla julkaistaan viidentoista tv-kanavan tiedot. Seitsemän niistä on niin sanottuja pääkanavia. Loput ovat muita kanavia, mutta kaikki nuo tv-kanavat ovat maksuttomia.
Kun tuohon lisätään vielä kortin taakse asetetut maksulliset kanavat ja operaattorien tv-palvelut, niin katsojan valinnan vapaus on huimaava. Totuuden nimessä on sanottava, että suuri osa tv-katsojista seuraa vain muutamaa pääkanavaa.
Sanomalehtien levikin lasku ja printtilehdistön ankeat ajat ovat aiheuttaneet niin YT-neuvotteluja kuin irtisanomisia. Toimittajiin irtisanomiset ovat usein kohdistuneet, joten näyttää siltä, että ainakaan perinteinen media-ala ei ole enää kiinnostava nuorten keskuudessa. Lehtiä ei enää tilata, sillä nettipalvelut mahdollistavat esimerkiksi ympäri vuorokauden tapahtuvan uutisseurannan.
Jos sanomalehti ei enää aamuyöllä tipahda postiluukusta, niin tuskin monikaan enää tuntee pahoinvointia. Siitä vain tietokone auki ja vaikkapa Ylen nettisivuille katsomaan, missä maaimalla mennään.
Ja onhan Ylen aamu-tv -lähetykset uutisineen. Kenenkään ei tarvitse olla ulalla oman maan ja maailman tapahtumista. Ja jos on matkoilla tai työssä voi katselle uutisia ja ohjelmia älypuhelimesta.
=======================================================================================================
Kaupallisista mediataloista Sanoma loi omat tv-kanavansa. HS-TV täydentää lehdessä julkaistuja artikkeleita liikkuvalla kuvalla ja haastatteluilla. HS-TV on asiallinen, laatulehden mukainen. Viime viikolla HS-TV haastatteli kulmapöydässä niin eroavan hallituksen puolustusministeriä Carl Haglundia kuin myöhemmin uuden hallituksen työ- ja oikeusminsteriä Jari Lindströmiä.
HS-TV lupaa joka päivä uusia videoita. Futiksen ystäviä lämmittää tieto, että HS-TV esittää samana iltana kaikkien Veikkausliigan otteluiden huippuhetket. Siinä on selvä kilpailuviesti Ylelle. Ennen digiaikaa vain Yle pystyi sunnuntain Urheiluruudussa palvelemaan meitä jalkapallokierroksen huippuhetkillä.
Taas Sanoman IS-Tv panostaa viihteellisempään antiin. Perinteisiltä tv-kanavilta on ”kopioitu” haastatteluohjelmia, joissa iltapäivälehden tunnettu toimittaja jututtaa jotakin ajankohtaista julkkista, poliitikkoa tai viihdetaiteilijaa. Toinen IS-Tv:n näkyvä tarjontahype on urheilu. Kanava näyttää Veikkausliigan jalkapallo-ottelut.
Voi ajatella, että nämä lehtien tv-panostukset ovat muuan kilpailuvaltti verovaroin toimivaa Yleä vastaan. Tai voi myös ajatella, että tehdään me se itse, eikä kiukutella Ylelle, kun siihen on nyt digitalisoinnin johdosta mahdollisuus.

Muistoja kirjahyllystä

Niin, tämä digitaalisuus? Digi-kanavat murtautuivat meillä yleisön ulottuville 2000-luvun alussa. Minäkin ”konservatiivi” vastustin digiä valtalehden kolumneissa. Mutta karavaani kulki. Nyt digiboksit ovat kaiken tv-katselun lähde.
Kun tapletit ja älypuhelimet olivat todellisuutta joitakin vuosia sitten, ei kriittisiä ääniä enää kuulunut. ”On niin kiva kävellä kadulla, kun saa näplätä puhelinta ja vierittää silmiensä eteen uutisia, tietoja, viihdettä, facebookia, twitteriä, ystävien kuvia ja niin edelleen.” Näin minulle totesi eräs lukiolaistyttö, johon olin törmätä kävellessäni aamulla kauppakeskukseen.
Hän näytti minulle kuvan tyttökaverinsa uudesta poikaystävästä. Upea kuva. Ja jos pidätte silmänne auki, niin ennen kaikkea tytöt näpläävät puhelimia, niin kävellessään kouluun kuin metrossa.
Niin, tämä digitaalisuus? Löysin kirjahyllystä takavuosikymmenien ruotsalaisen elokuva- ja kulttuurivaikuttajan, itävaltalaissyntyisen Harry Scheinin (1924-2006) teoksen ”Inför en ny mediapolitik”. Schein muistetaan niin Ruotsin elokuvainstituutin johtotöistä, elokuvapoliittisten ohjelmien ja uudistusten laatimisesta, mutta myös Bergman-Visconti -näyttelijän Ingrid Thulinin aviomiehenä (1956-1989).
Harry Schein oli Ruotsin elokuvainstituutin perustaja. Hän laati 1963 kuuluisan ”filmireformin”, jossa elokuvateatterit velvoitettiin tilittämään 10 % lipputuloista Ruotsin elokuvainstituutille. Suomessakin seurailtiin ruotsalaisia, kun 1960-luvun lopulla alettiin luoda elokuvasäätiötä. (Nykyisin säätiö saa tukirahansa valtion kulttuuribudjetista).
====================================================================================================
Harry Scheinin kirja ”Inför en ny mediapolitik” julkaistiin vuonna 1972. Hän keskittyy ennen kaikkea tuolloin ajankohtaisen kaapelitelevision haasteisiin ja merkityksiin. Hän viittaa myös satelliittikanavien tuloon, mutta Schein ei unohda ihmisen ja tekniikan, kommunikaatioteknologian suhdetta demokratian ja tasa-arvon vaatimuksiin.
Harry Scheinin kirjan aikoihin kommunikaatioteknologiassa elettiin vielä analogista aikaa. Mutta hyvä ihme, jo vuonna 1972, kun Suomessa ei näistä asioista tiedetty ainakaan maallikkojen keskuudessa juuri mitään, niin Harry Schein toi keskusteluun sanat ”digitaalinen metodi” ja bitit. Scheinin mukaan vasta digitaalinen tekniikka mahdollistaa tuhansien ja tuhansien ja tuhansien esimerkiksi samanaikaisten puhelujen perillemenon. Oikeassa oli.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

"Nykyisin säätiö saa tukirahansa valtion kulttuuribudjetista." - Ei saa. Saa tukirahansa Veikkauksen tuotasta, mikä on eri asia kuin verkoin kerätty budjettirahoitus.