torstaina, toukokuuta 28, 2015

Rikosetsivät vaikeissa valinnoissa - Tanskalainen Susanne Bier on jälleen hyvässä vedossa * * * *

Toinen mahdollisuus on loppukevään kiinnostavimpia uutuuselokuvia. Tekijä on Susanne Bier, jolta nähtiin nelisen vuotta sitten piinavan hyvä Kosto. Tässä elokuvassa Bier liikkui oman käden oikeuden ja väkivallan rajatilanteissa. Ylen Fem-kanava esitti viime lauantaina Bierin kiehtovan, kolme vuotta sitten valmistuneen Love is All You Need.
Helsingin Kino-Palatsissa ja Kino Engelissä nähtävässä Toisessa mahdollisuudessa liikutaan ystävyyden, oikean ja väärän, poliisitoiminnan sekä ihmisen valintojen hiostavassa pulssissa. Bier purkaa miesten maailman ennakkoluuloja ja asenteita. Ei hän unohda naisiakaan. Äitiyttä valotetaan, mutta myös huumeriippuvuutta.
Rikosetsivät ovat Andreas (Nikolaj Coster-Waldau) ja Simon (Ulrich Thomsen). Andreas on rauhoittanut hektisen elämänsä saatuaan lapsen kauniin vaimonsa kanssa. Ystävä Simon on toista maata. Hän on eronnut ja luuhaa humaltuneena strippiklubeissa. Etsivät ovat ystäviä.
Susanne Bier ei kerro mitään tavanomaista tarinaa, vaikka siihen olisivat kaikki edellytykset. Andreasin ja Simonin työtavat ja ystävyys ikään kuin paloitellaan rikki, jotta jossain vaiheessa tulisi toinen mahdollisuus, polku sovitukseen ja anteeksiantoon. Sillä elokuvan dramaattisessa kohtauksessa rikosetsiväpari joutuu selvittelemään huumeperheen väkivaltaista tilannetta. Jostain kuuluu lapsen itku, ja se asettaa Andreasin aivan uuteen tilanteeseen: Nyt ei voi enää pitää kiinni poliisin ohjekirjasta.
==================================================================================================
Kööpenhaminalainen Susanne Bier (s. 1960) on Tanskan elokuvan uuden aallon lahjakkaimpia ohjaajia. Hän on pitänyt ”jalat maassa”, eikä ole ryhtynyt kilpailemaan omituisilla elokuvapanostuksilla nerokkaan maanmiehensä Lars von Trierin kanssa. Bier on valinnut realismin, halun kuvata ihmiselämän nousuja ja laskuja, ihmisen epäonnistumisia ja – voittojakin. Siksi Bier on säilyttänyt optimisminsa. Koston ja uutuuden Toisen mahdollisuuden ohella Bierin merkkitöitä ovat olleet 2000-luvun elokuvat Häiden jälkeen ja Veljekset. Miksei Love is All You Need. USA:ssa valmistui vuonna 2014 elokuva Serena.
Toisessa mahdollisuudessa herättää ihailua taitava näyttelijäohjaus. Eivät vain Nikolaj Coster-Waldau ja Ulrich Thomsen syvenny täysillä ihmiskuvaukseen, vaan myös naisroolien esittäjät ovat erinomaisia - ruotsalaisnäyttelijä Maria Bonnevie ja debytoiva Lykke May Andersen.
Niin ovat myös elokuvan maisemakuvat, rantatalon hiljainen hehku ja esimerkiksi etsintäkohtaukset metsässä. Susanne Bier asettaa rankkojakin kysymyksiä tilanteessa, jossa mietitään, kenelle lapsi kuuluu: ”Jos he vievät hänet, tapan itseni.”

Ajankohtainen kommentti

Medialalla järjestetään jatkuvasti YT-neuvotteluja. Irtisanomia tapahtuu, mutta ne ovat kohdistuneet ennen kaikkea toimittajiin, journalisteihin. Sitten HS:n vastaavan päätoimittajan Mikael Pentikäisen erottamisen jälkeen isot mediatalot ovat välttäneet isokenkäisten irtisanomisia. Nyt sitten on alkanut tapahtua. Ruotsalaisomistuksessa toimivan mediayhtiö MTV:n toimitusjohtaja Heikki Rotko irtisanottiin toukokuun puolivälin tienoilla. Omistaja Bonnier Broadcasting -yhtiön johtaja on viitannut median vaikeaan taloudelliseen tilanteeseen ja MTV:ltä vaadittavaan panostukseen digitaalisuuteen. Digi on päivän sana.
Täytyy tunnustaa, että katson MTV3- tv-kanavalta vain uutisia. Eivät ne ole enää aivan samaa tasoa kuin muutama vuosi sitten, mutta kelpaavat yhtiön lippulaivaksi. Ohjelmakartat ovat taas kertoneet selkeää kieltään tv-yhtiön ”populistisista” viihdepanostuksista.
MTV3:lla on keskitytty Putous-tyyppiseen pelleilyviihteeseen, tosi-tv-jumputukseen, tanssikilpailuihin ja urheiluun. Tv-sarjoissa ei ole enää samaa imua kuin muutaman vuoden tapaisessa Housessa. Ja urheilukin formuloineen on siirretty MTV3-maksukanavalle. Toki Tshekin kiekkokisojen aikaan Suomen pelit ja ratkaisumatsit näytettiin MTV3:n maksuttomalla pääkanavalla.
Jäikö MTV muiden isojen toimijoiden jalkoihin, koska vasta nyt vaaditaan ”digitaalista hyppyä”? Ja ovatko esimerkiksi Sanoman tv-kanavat HS-TV ja IS-tv verottaneet MTV3-kanavan katsojakatetta? Ja ehtikö Yle jo aikoja sitten alkaneella digitaalisella verkkopanostuksella muodostua niin suureksi toimijaksi, että ei sitä enää oteta kiinni.
===========================================================================================
MTV3 ilmoitti jo ennen Heikki Rotkon potkuja isoista saneerauksista. Toiminta haluttiin arvioida uudelleen ja maan tavan mukaan vähentää YT-neuvottelujen jälkeen yli 100 henkilötyövuotta. Miten sitten esimerkiksi toimittajien vähentämisen jälkeen selvitään emoyhtiö Bonnierin vaatimasta digitaalisesta panostuksesta?
Tämäkin kysymys jää leijailemaan ilmaan. Toki pitää muistaa että YLE-veron jäädyttämisen jälkeen myös julkisen palvelun yhtiössä aloitettiin YT-neuvottelut ja henkilöstön vähentaminen. Silti digitaalinen Yle eli netin verkkopalvelut toimivat täydellä teholla.

P.S. Jos Ilmarisen ja Kämp Groupin suunnitelmat pitävät paikkaansa, niin Helsingin elokuvaväen huoli Maxim-laatuelokuvateattereiden alasajosta Kluuvikadulla poistuu. Kulttuurihistorialliset arvot voittivat, sillä Maximin sanotaan olevan Suomen vanhin samassa kiinteistössä toimiva elokuvateatteri.
Minäkin bongasin sen syksyllä 1959, kun matkustin Eerikkälän teinijohtajakursseilta viikoksi katsomaan elokuvia ja teatteria Helsinkiin. Maxim oli silloin ruotsalaisen elokuvan edustusnäyttämö Helsingissä. Ingmar Bergmanin Kasvot tuli katsottua ja ennen saliin menoa ihailtua ruotsalaisten elokuvanäyttelijöiden valokuvia aulan seinillä.
Nyt siis Maxim ilmeisesti säilytetään, ja teatterikompleksiin tulee vielä yksi lisäsali, Maxim Studio. Ja suunnitelmien mukaan pieni hotelli. Kulttuuriväen äänekkäät protestit auttoivat. Kansalaisaktiivisuus nostaa netin johdosta päätään Suomessa. Hyvä niin!

Muistoja kirjahyllystä

Yle Teema esittää perjantaina Roman Polanskin Pianistin, joka tapahtuu toisen maailmansodan aikana. Se on eräänlainen kafkamainen kuvaus herkästä taiteilijasta, joka joutuu tahtomattaan sodan riipaisevien hetkien keskelle – ei rintamalla, vaan pommitettavassa kaupungissa.
Pianisti palkittiin 2002 Cannesin filmijuhlilla. Meillä se on esitetty niin teattereissa kuin aikaisemmin myös televisiossa. Hieno, tarkkanäköinen kriisitilanteen ja poikkeusyksilön kuvaus antsaitsee ehdottomasti uusinnan. Polanskin elokuva liittyy myös Teeman toista maailmansotaa kuvaavien elokuvien kimaraan.
Löysin kirjahyllystäni Markku Tuulen teoksen ”Maisema taistelun jälkeen – Elokuva uutta Puolaa rakentamassa”. Se ilmestyi vuonna 1980 Suomen elokuvasäätiön julkaisusarjassa, kymmenentenä julkaisuna (sellaista sarjaa ei säätiö enää kustanna, jakaa vain rahaa).
Markku Tuuli oli kriitikkotovereitani. Hän kirjoitti Katso-lehteen, joka oli 1980-luvulla laadukas televisio- ja elokuvaviikkojulkaisu. Tuuli ei kirjoittanut vain ensi-iltaelokuvista, vaan myös televisiossa esitettävistä filmeistä. Hän käsitteli myös videoilla julkaistuja elokuvia VHS-kasettien vallatessa hetkeksi alaa 1980-luvun alussa. Tuuli luki kirjallisuutta, kävi kansainvälisillä elokuvajuhlilla, ja kevään 1984 Cannes oli hänen viimeinen työmatkansa.
Cannesista palattuaan ja loman aloitettuaan mökillä Markku tuupertui ja menehtyi. Siis hyvin nuorena, tuskin 40-vuotiaana. Usein pohdimme, ehtikö Markku edes nukkua öisin, koska työtahti oli niin kova. Jos ei päässyt pressinäytäntöihin Markku istui iltaisin normaaliesityksissä.
===================================================================================================
Markku Tuulen perusteellinen kirja alkaa tiedemiehistä kertoneen ohjaaja Krzysztof Zanussin motolla, jossa vaaditaan totuutta ja tasa-arvoisuutta, oikeudenmukaisuutta. Zanussin mukaan nämä arvot eivät olleet vielä toteutuneet Puolassa.
Markku Tuulen kirja jakautuu eri osioihin, joista mainittakoon Tie taisteluun, Ihmisen kasvot, Maisema taistelun jälkeen. Kirjan 14. osa Puolalaisen elokuvan koko kuva on aakkosten mukaan kulkeva ohjaajahakemisto. Sitä selaillessa haukkoo vieläkin henkeään: Miten paljon, kymmenittäin ja kymmenittäin entisessä Puolassa toimi tekijöitä.
Lännessä 1990-luvun alkupuolella valmistuneesta Väritrilogiasta kuuluisa Kieslowski ohjasi Puolassa jo vuonna 1975 ensimmäisen elokuvansa. Vuoden 1979 Elokuvahullusta muodostui Kieslowskin voitto ja Puolan elokuvan uuden aallon suunnannäyttäjä. Markku Tuuli määritteli Kieslowskin tinkimättömäksi uuden Puolan taistelijaksi.
====================================================================================================
Kun keväällä 1997 olin Suomen Puolaseuran mukana esittelemässä Varsovassa uutta suomalaista elokuvaa, niin elokuvakulttuurin silloiset puolalaiset toimijat valittivat Krzysztof Kieslowskin varhaista kuolemaa ja pahoittelivat elokuvan alasajoa ja rappiota kapitalistisessa Puolassa. Ehkä Andrzej Wajdaa lukuun ottamatta sosialistisen Puolan uuden elokuvan rakentajat olivat hävinneet kuin tuhka tuleen.
====================================================================================================
Entä Pianon Roman Polanski. Hän syntyi Pariisissa, mutta muutti perheensä mukana Puolaan ja näytteli 1950-luvulla muun muassa Wajdan elokuvissa. Polanski oli puolalaisen elokuvakoulun kasvatti, jota absurdismi ja musta huumori miellyttivät.
Tästä on hyvä esimerkki Polanskin puolalainen pääteos Veitsi vedessä, joka valmistui vuonna 1962. Kolme vuotta myöhemmin Polanski oli jo lännessä, syntyivät maineikkaat Inho ja Umpikuja Euroopassa ja Vampyyrintappajat, Rosemaryn Baby ja se magnum opus Chinatown (1974) Yhdysvalloissa.
Raiskausepäilyjen vuoksi Polanski joutui palaamaan Eurooppaan. Tapausta on vieläkin käsitelty ja vaadittu ohjaajan palauttamista oikeuskäsittelyyn Yhdysvaltoihin. Roman Polanski ei ole kuitenkaan luopunut ohjaamisesta, ei iäkkyydestäkään huolimatta. Pianon jälkeen on valmistunut Oliver Twist (2005) ja Haamukirjoittaja (2010).
Voin hyvin yhtyä Markku Tuulen 35 vuoden takaiseen toteamukseen, jonka mukaan Polanskin elokuvissa ilmenee pelon ja naurun kuvio, kuuluu kylmältä kalskahtava nauru ja synkkä ironia.
================================================================================================
Missä on uuden Puolan elokuva? Emme tiedä, koska täällä ei ole juurikaan näytetty puolalaisia uutuuksia. Aivan sokkona ei meidän tarvitse olla, sillä Helsingin ohjelmistossa pyörii vielä Pavel Pawlikowskin ohjaama Ida, joka kuvaa vanhempansa toisessa maailmansodassa menettänyttä Annaa.
Piano Yle Teemalla 29.5. klo 21.00

Ei kommentteja: