tiistaina, marraskuuta 13, 2012

Richard Gere loistaa rahamiehenä * * *














Suosittu amerikkalaisnäyttelijä Richard Gere on täällä taas. Ja loistava Susan Sarandonkin on saanut uuden roolin. Tosin pienen. Ei se ole niin helppoa ikääntyvän naisnäyttelijän saada osia nyky-Hollywoodissa. Sarandon on muuten tulossa pian uudessa Robert De Niro -komediassa The Big Wedding.
Richar Gere näyttää ohjelmistoon tulleessa Keinottelua-elokuvassa harmaantuneelta, koska ikää tulee vain lisää. Nyt on 62 vuotta fakta, mutta energiaa ja charmia riittää vielä. Silti kaukana ovat 1970-luvun lopun ja 1980-luvun alun hohdokkaat ajat, jolloin Gere hurmasi John Schlesingerin sota-aikaan sijoittuvassa Jenkeissä ja Paul Schraderin "Call Me" -melodraamassa American Gigolo. Tai puhumattakaan 1980-luvun lopun megamenestyksestä Pretty Womanista, jossa Gere vauhditti Julia Robertsin "yhdessä yössä" tähtiin.
Richard Gere ja Susan Sarandon ovat New Yorkin Park Avenuen rikas aviopari nuoren ohjaajan Nicholas Jareckin Keinottelua-elokuvassa. Jarecki on vasta 25-vuotias newyorkilaisohjaaja, joka teki seitsemän vuotta sitten dokumenttifilmin The Outsider. Siinä Jarecki seurasi ohjaaja James Tobackia, joka toteutti ilman käsikirjoitusta ja levityssopimusta trilleriä. Näyttelijöinä vaikuttivat muun muassa Woody Allen ja Robert Downey Jr.
Keinottelua on Jareckin ensimmäinen pitkä draamaelokuva, jonka tuottaminen lienee Richard Geren ansiota. Rahoittajat uskovat vielä ikääntyvään, philadelphiäläissyntyiseen näyttelijään. Jarecki on valmistunut kuuluisasta New Yorkin filmikoulusta ja harjaantunut alalle musiikkivideoiden ohjaajana. Ehkä musiikkivideot opettavat visuaalista osaamista.
Keinottelua-elokuvassa todetaan selkeästi, että kaikki pyörii rahan ympärillä. Richard Gere esittää menestyvää liikemiestä Robert Milleriä, jonka elämään ilmestyy ongelmia. Hurja kolari saattaa suistaa liikemiehen raiteiltaan. Tai rikostutkijat alkavat epäillä, että liikemies ajoi sittenkin onnettomuusautoa.
Samaan aikaa Robert Millerin bisnekset ja koko varallisuus ovat vaakalaudalla. On pakko keksiä jotakin laitonta, jotta konkurssi ei olisi edessä. Suunniteltu ja melkein neuvoiteltu Millerin firman myynti isolle pankille saattaisi vaikeutua. Niin kai se on, että älykäs peluri keksii keinot ja raha ratkaisee loput.
Liikekumpppani ja rakas tytär Brooke (Brit Marling) alkaa epäillä, että firman taloudessa on 400 miljoonan aukko. Forbes-lehden kanteen päässyt Miller näyttäisi olevan kunnon perheenisä, jota vaimo (Susan Sarandon) ja tytär ihailevat. Mutta onko näin? Pajastuuko liike- ja aviomiehen toiminnan takaa jotakin sellaista, jota läheiset eivät ole osanneet kuuna päivänä kuvitella. Niin siinä käy, että NYPD-rikostutkija (Tim Roth) alkaa hiillostaa Milleriä.
================================================================================================
Nicholas Jarecki on ohjannut elokuvan trillerin muotoon. Jäntevästi, viihdyttävästi ja hetkittäin ajatuksia herättävästi. Joissain kohdin Jarecki seuraa liikaa mainosfilmien ja musiikkivideoiden estetiikkaa. New Yorkin kuvat ovat kauniita, edustavia. Tosin Manhattanin, Keskuspuiston liepeillä ja Park Avenuella tyydytään pelkkiin välikuviin. Tunnelmassa ja rikkaiden maailman kuvaamisessa on hiukan samaa kuin Whit Stillmanin hienossa Metropolitanissa, joka valmistui vuonna 1990.
Nicholas Jarecki näyttäisi tuntevan alueen elämänmuodon, josta hän kertoo. Jarecki on kirjoittanut elokuvansa käsikirjoituksen. Tämä vahvistaa elokuvan totuusarvoa, vaikka bisnestarina ja avioliittokiemurat sekä suuren rahan hurjat hankintamuodot on kuvattu aikaisemmin lukuisissa muissa elokuvissa.
Mutta talouskriisin aikana on hyvä muistuttaa asioista, joista tavallisella palkansaajalla tuskin on mitään selkeää käsitystä. Sillä kai se on niin, että ei vain elokuvissa rikkailla ole rikkaiden moraalia ja lakeja. Jareckin elokuvan motto vakuuttaa: Valheiden määrä kasvaa ajan myötä ja kaiken takana on r.a. h. a. Jarecki jättää elokuvansa tietoisesti kesken, jotta katsoja voi miettiä vanhaa totuutta: Valta on paras alibi?
================================================================================================
Richard Gere tekee todella hyvän, jopa loistavan roolityön. Sanoisinko pitkästä aikaa. Gere saa näyttää näyttelijäkykynsä. Ja kyllä Gere hallitsee täysillä elokuvaa. Onneksi nuori ohjaaja on saanut koottua Geren ympärille erinomaisen sivuosakaartin. Brit Marling on sympaattinen tuttavuus tyttärenä, jonka sydän särkyy isän toimien paljastuttua. Laetitia Castan rooli ranskalaisena rakastajattarena ja galleristina on lupaava. Millerin neuvonantajaa esittävä Stuart Margolin tekee mahtavan sivuroolin. Cliff Martinezin musiikkitausta on vaikuttava.
Keinottelua-elokuvaa on miellyttävä, viihdyttävä katsoa. Se puhuu ajankohtaisista taloudellisista asioista, mutta Richard Gerenkin työskentelystä huolimatta on fakta, että jälkeenpäin elokuva ei herätä sittenkään syvempiä pohdintoja.

 
Ajankohtainen kommentti

Yle Teeman elokuvaohjelmisto on terävöitynyt syksyn aikana. Onko niin, että kanava on saanut lisää rahaa rakentaakseen kiinnostavampaa uutta ja vanhempaa elokuvaohjelmistoa?
Joka tapauksessa täytyy kiittää tanskalaisesta Submarinosta, joka edustaa hienosti juuttien uutta elokuvalinjaa, ja tietenkin Martin Scorsesen 1973 valmistuneesta läpimurtoteoksesta Sudenpesästä, samoin samana vuonna julkaistusta
François Truffautin "elokuva elokuvassa" -tunnelmoinnista Amerikkalainen yö. Tshekkiläis-amerikkalaista Milos Formaniakin on muistettu dokumentilla Teemalla, elokuvanäytteenä viettelydraama Valmont. On myös nähty William Wylerin hieno Bette Davis -draama Kirje ja David Lynchin läpimurtoelokuva Elefanttimies, jossa John Hurt ja Anthony Hopkins näyttelivät vavahduttavasti. Lynchin urbaani, seksuaalisuuteen pureutuva mystinen draama Blue Velvet (1986) on myös tulossa esitykseen.
Teeman sunnuntain klassikoissa huomioni kiinnittyi ennen kaikkea Robert Aldrichin (1918-1982) vaali-iltana esitettyyn Hollywood-elokuvaan Filmin kulissien takana (1955). Elokuva oli saanut Suomen ensi-illan 1955 Helsingin Bio-Biossa. Uusintoja ei tullut. En muista nähneeni sitä koskaan. TV:ssä se esitettiin aikaisemmin yhden ainoan kerran, 22.4. 1979 TV2:ssa. Aldrichin elokuvan maineesta on voinut lukea aikoja sitten Matti Salon legendaarisesta Studio-esseestä "Moralistin vaikeudet eli Aldrichin auringonlasku" (1960). Aldrichin-elokuvassa Jack Palance teki elämänsä roolin piinattuna (ja itsensä piinaamana) Hollywood-tähtenä. Ja Aldrich rohkeni rikkoa Happy End -tabun, sillä elokuva päättyy itsemurhaan.

P.S. Uusi James Bond-toiminta-agenttielokuva 007 Skyfall on ylittämässä Suomessa 400 000:n katsojan rajan. Tämä osoittaa, mitkä elokuvat myyvät ja mikä on elokuvayleisön maku. Tosin ei tämä ole mikään uutinen.
Markkinointikoneisto toimi tässäkin tapauksessa ennen ensi-iltaa niin vauhdikkaasti, että edes elokuvakriitikot eivät pystyneet asialliseen, kriittiseen tarkasteluun. Tästä oli hyvä esimerkki Ilta-Sanomien kriitikon viikkoa ennen 007 Skyfallin ensi-iltaa julkaisema ihasteleva juttupläjäys, jonka sanomasta ei voinut erehtyä. Joko tahtoen tai tahtomattaan kriitikko asettui markkinointikoneiston uskolliseksi palvelijaksi.
Toisaalta: On selvää, että 007 Skyfallin tapainen megaluokan globaali menestyselokuva ei tarvitse kriitikoiden apua, joten olisi odottanut edes jonkinlaisia kriittisiä arviointeja. Niitä ei näkynyt. Tietysti asiaan voi avata toisenkin näkökulman: Lehdet eivät enää suosi perusteellista, analyyttistä ja hiukan syvällisempää elokuvakritiikkiä. Palstatilat supistuvat, median myllerryksessä kilpailu on niin kovaa, että kriitikko-parka pulahtaa ikään kuin oman elantonsa turvatakseen markkinointikoneiston uhriksi. Ja kuten kirjallisuudesta tiedetään, kustantaja päättää niistä harvoista - tietenkin nimekkäistä - kirjailijoista, joiden teoksia markkinoidaan. Siihen sitten kirjallisuuskriitikkokin näyttää alistuvan.
Elokuvan puolella ei enää kuule soraääniä, ei saa lukea vastarannan kiiskien oivaltavia arviointeja. Homma on luisumassa kirjaamiseksi ja tuoteselostetehtailuksi. Pidän oikeuden joka päivä muistuttaa itseäni näistä sudenkuopista.  

Ei kommentteja: