perjantaina, toukokuuta 09, 2008

Troellin Amerikka-eepos FST-Vitosella



Ylen FST5 näyttää lauantai-iltaisin pohjoismaalaista elokuvaa, uutta ja vähän vanhempaakin. Silloin kannattaa kääntää kanavalle, joka taitaa muuten jäädä aika vähäisen katsojakunnan omaisuudeksi.
Tämän lauantain (10.5.) pohjoismaalainen elokuva on Jan Troellin suurenmoinen Amerikka-eepos Maastamuuttajat (Utvandrarna, Ruotsi 1971). Se on 1960-luvun uuden ruotsalaisen elokuvan kärkiohjaajiin kuuluneen Troellin pääteos. Sen jälkeen Troellin saavutuksista pitää mainita 1980-luvun elokuva Kotkan lento ja 1996 valmistunut upea kirjailijakronikka Hamsun. Molempien elokuvien pääosat näytteli Max von Sydow.
========================================
Jan Troell syhtyi 1931 Limhamnissa, Malmön ulkopuolella. Troell kouliutui 1950-luvulla peruskoulunopettajaksi. Koulumaailman tuntoja hän peilasikin koskettavasti vuoden 1968 elokuvassaan Ole Dole Doff. Kaksi vuotta aikaisemmin oli valmistunut Troellin sykähdyttävä esikoisteos Tässä on elämäsi, Eyvind Johnsonin romaaniin perustuva kertomus nuorukaisen kasvusta 1900-luvun alussa. Kaikkien aikojen parhaiden ruotsalaisfilmien äänestyksessä Tässä on elämäsi sijoittui neljänneksi. Eikä ihme.
========================================
Jan Troell ja toinen malmölainen Bo Widerberg palauttivat 1960-luvulla yhteiskunnallisen perinteen ruotsalaiseen elokuvaan. Perinne oli katkennut, ja
kannattaa muistaa, että maailmankuulu ohjaajamestari Ingmar Bergman kuvasi tuotannossaan mieluimmin ihmisyyden yleisiä kysymyksiä, syvyyspsykoligisoi esimerkiksi ihmisen Jumala-suhdetta.
Bo Widerberg ja Jan Troell elvyttivät työläiskuvaukset, kertoivat modernin elokuvan keinoin ihmisen taistelusta epäoikeudenmukaisuutta vastaan, esittivät kunnianosoituksen menneisyydelle ja inhimilliselle kasvulle. Widerbergin malmölaiselokuva Korppikortteli (1963) oli kehityskertomus, paremman elämän tavoittelun lähes dokumentaarinen peili, mutta samalla kommentti hyvinvointivaltiosta ja kansankodin tilasta.
========================================
Vilhelm Mobergin romaaniin perustuva Maastamuuttajat (Jan Troell elokuvasi sen yhdessä Bengt Forslundin kanssa) liittyy suureen Amerikkateemaan. Vähän aikaisemmin Amerikkaan tuloa oli kuvannut Elia Kazan loistavassa eepoksessaan America, America. Kazan oli turkkilainen emigrantti, ja America, Americassa hän kuvaa siirtolaisen amerikkalaista unelmaa oman setänsä tarinana.
Troellin Maastamuuttajien päähenkilöt ovat 1800-luvun loppupuolen köyhiä ruotsalaisia viljelijöitä (Max von Sydow ja Liv Ullmann). Olosuhteet puristavat heidät ahtaalle. On lähdettävä pois, lähdettävä Amerikkaan, jota niin moni on kuvannut toivon ja täyttymyksen maana. Paratiisina.
Maastamuuttajien päähenkilöiden Amerikka löytyy hyvässä ja pahassa Minnesotassa, johon usea muukin ruotsalainen ja suomalainenkin maahanmuuttaja päätyi. Lumen ja jään maa oli lähellä pohjoismaalaista sielua.
Jan Troell ohjasi 1972 Maastamuuttajille jatko-osan Uudisraivaajat, joka ei ole taiteellisesti samaa luokkaa.

Ajankohtainen kommentti
Millenniumin eli vuosituhannen vaihteen aikoihin it-hype oli huipussaan. Internet nähtiin ansaintalogiikan uutena kehtona: siellä voisi ikään kuin painaa rahaa - melkein ilmaiseksi. Aivan näin ei käynyt.
Noihin aikoihin nettiin ilmestyi suomalaisen yhtiön portaali, jossa seurattiin urheilua ja etenkin jalkapallon Englannin Valioliigaa. Se oli aika alkeellinen portaali, mutta kyllä se viittasi tulevaan. Ei vielä voitu nähdä videona tietokoneen ruudulla, siis liikkuvana kuvana - kuten nyt - miten Sami Hyypiä pukkasi maalin Liverpoolille.
============================================
Ennustin silloin HS-kolumnissani, että tv-urheilulähetykset tulevat siirtymään jatkossa yhä enemmän verkkoon. Sain palautetta professoritason ihmisiltä, joiden mielestä puhuin pötyä. Puhuinko?
Googlen hallinnoima YouTube ("Broadcast Yourself") saattaa näyttää nykyisin sivustoillaan elävää kuvaa vaikkapa jalkapalloilija Timo Furuholmin viime torstaina Turun Interille tekemän voittomaalin. Minuutti, pari ottelun jälkeen.
Viestintämaailman muutos koskee myös tv-urheilua. Ei enää jäädä odottamaan Urheiluruudun otteluvälähdyksiä, vaan ne ovat nähtävillä heti netissä.
============================================
Helsingissä viikolla järjestetyssä Yle-SLU -foorumissa kehityksestä kuultiin tiukkaa puhetta. Julkisen palvelun kanavat kuten Yle menettävät jatkossa oikeuksiaan suurten urheilukilpailujen televisiointiin, ei vain maksukanaville, vaan myös näille netin toimijoille. Ja totta: Mikael Jungnerin Ylekin on nykyisin välittämässä urheilua netin kautta.
Jatkossa Yle lupaa tarjota urheilujärjestöille mahdollisuuden esittää kilpailutapahtumiaan nettipalveluna.
Vai You Tubeko ne nappaa ensin? Eli saa nähdä, heittääkö Tero Pitkämäki keihästä ja nähdäänkö Hakan Vallu Popovitshin nerokkaat syöttökikat kesällä Ylen tai jonkun lehtitalon netissä vai Googlen You Tuben välähdyksissä?
Pitää kysyä, toppuutella. Mitä maksaa? Ja kenellä on tekijänoikeudet? Ja nähdäänkö esimerkiksi Tapiolan stadionilla surraamassa lukuisten toimijoiden kameroita vai vain otteluvälähdykset ostaneen toimijan kamera?
Entä mobiili? Jos me istumme pojan kanssa Hongan ottelussa Tapiolassa, niin lähettääkö You Tube Hermanni Vuorisen tekemän maalin heti kännykän näytölle?
Aika kiehtova on urheiluviestinnän lähitulevaisuus.
(Enemmän aiheesta: Timo Järviön artikkeli "Verkko mullistaa tv-urheilulähetyksiä", HS/Urheiluosasto, 9.5.2008)

Ei kommentteja: