MTV3 Kanavapaketti

Suomen vanhin kaupallinen tv-yhtiö MTV3 (ennen Mainos-Televisio) porskuttaa myötätuulessa. Viime viikolla yhtiön pääkanavan ohjelmista 29 sijoittuu kärkeen 50 katsotuimman ohjelman listalla. Ja totta: Ei vain Tanssii tähtien kanssa, mutta myös päivittäissarja Salatut elämät keräävät katsojia. Vertailun vuoksi huomatakoon, että Yle:n TV1:n Kotikatu on pudonnut puolen miljoonan katsojapeittoon, eli se on hiipumassa muutaman vuoden takaisista menestysluvuista.
Digitelevisioon siirtyminen mahdollisti kaupallisen television uuden rahasammon: Maksukanavat. Eli laitetaan myyntiin uusia kanavia, joita halukkaat voivat katsella ostettuaan maksukortin. Yle:n eläkkeellä olevan toimistusjohtajan isännöimä PlusTV kauppaa sitten näitä kanavia talouksiin. Kysyntä on kuulemma yllättänyt MTV3:n ideanikkarit ja myyntimiehet.
==============================================

"Formulaa ja kaikkea muuta kuin formulaa."
MTV3 markkinoi kanavapakettiaan tällä mainoslauseella. Se tarkoittaa, että Formula eli F1-kilpa-autoajot ovat kaiken alku ja loppu. MTV3 Max huolehtii Kimi Räikkösen Ferrari-tallin ajojen välittämisestä maksukortin ostaneiden suomalaisten televisioihin.
MTV3 Max pärjää hyvin Kimi Räikkösellä ja nyt myös Heikki Kovalaisella. Kanavapaketin muut osat ovat sitten eri osa-alueista kiinnostuneiden kuluttajien varassa. MTV3 luottaa Maxin jälkeen MTV3 AVA-maksukanavaan, joka on suunnattu naisille. Niin kuin monet uudet aikauslehdet - Jade, Sara, Olivia, Elle - jotka houkuttelevat naisia ruokakaupppojen maksutiskien edessä.
Viime aikoina on voinut huomata, että naisille suunnatut aikakauslehdet ovat erikoistarjouksessa. Myyntihintaa on pudotettu tai voi ostaa kaksi lehteä yhden hinnalla. Se viittaa rajuun hintakilpailuun.
Joku lehdistä putoaa jossain vaiheessa.
Ei meillä perinteisten hyvien naistenlehtien Annan, Glorian ja Trendin rinnalle oikein mahdu kovin monta uutta yrittäjää. Tai sitten perinteiset naistenlehdet menettävät asemiaan uudessa, rajussa kilpailutilanteessa.
============================================

Mitään tilastoja ei ole saatavissa MTV3 Kanavapaketin menestyksestä. AVA-kanavan eli Suomen ensimmäisen naisten tv-kanavan tarjonta on kyllä ohutta ja yksipuolista. Uskotaanko MTV3:ssa, että Suomen naiset haluavat katsoa Tyra Bank Showta, Martha Stewart Showta ja uusintana Kolkyt ja risat -tv-sarjaa. Siis kapeaa amerikkalaista hömppätarjontaa.
Eivät MTV3 Kanavapaketin muutkaan kanavat vakuuta: Fakta tarjoaa mystisiä eläimiä ja surffausta; Scifi palauttaa ruutuun kolutut Star Trekin ja Avaruusasema Alfan; Sarja uusii Baywatchia ja Juniori luottaa Smurffeihin, Tenaviin ja Muumeihin.
============================================

Hei MTV3! Eikö mitään uutta? Ei, ei todellakaan. Rahastetaanko tässä meitä hölmöläisiä vanhalla ja yksioikoisella tarjonnalla? Eikö yhtiön maksukanavaohjelmien suunnittelu edusta kivikautista roolimalliajattelua. Hyvä ihme, tulkaa jo 2000-luvulle ja lopettakaa Barbi-pelleily.

Ajankohtainen kommentti

Maanantaita pidetään yleisesti television parhaana katseluiltana. Enkä ole toista mieltä Nelosen Täydellisten naisten ja Tv1:n Voimalan katsojana. Valittaa vain täytyy, että TV1:n Kotikatsomon kiinnostavat kausi- ja minisarjat jäävät keskiluokkaisia keskivertoasenteita pilkkaavan Täydellisten naisten varjoon.
Valitettavasti kukaan tv-skribentti ei ole huomannut Yle Teeman loistavaa tv-sarjaa Francon aika - näin sen koimme, josta nähdään ensi maanantaina (28.4)
kolmaskymmenestoinen osa. Sarjassa on kaikkiaan kuusikymmentä jaksoa. Draamasarja kuvaa madridilaisen Alcántaran perheen elämää 60-luvun lopulta 70-luvun puoliväliin.
Francon aika on viime vuosien parhaita ulkomaisia tv-sarjoja. Totta, että se on sukupolvisarja eli se kiinnostaa sitä ikäluokkaa, joka on ollut nuori 1960-luvun lopulla. Mutta luulisi sen kiinnostan nuorempiakin, koska se antaa erittäin tarkkanäköisen kuvan asenteiden, elämäntavan ja mielipiteiden muutoksesta 1960-luvulla. Sitä paitsi näkökulmaratkaisu on oiva: Alcántaran perheen nuori vesa, vielä poikanen Carlos kertoo tapahtumat aikuisena miehenä.
Francon ajassa Vapauden tuulet alkavat puhaltaa, demokratiaa etsitään yliopistoissa, vanhempien malleja aletaan väheksyä, tytöt pukeutuvat minihameseen, vapaa rakkaus kukoistaa ja Yhdysvalloissa valmistaudutaan ensimmäiseen miehitettyyn kuulentoon.
===============================================

Francon aika on yleispätevä tv-sarja, mutta se on myös vaativan empaattisesti tehty kurkistus espanjalaiseen lähimenneisyyteen, vuosiin juuri ennen diktatuurin kaatumista ja demokratian elpymistä. Ja jos aina muistetaan muistuttaa Itä-Euroopan sosialististen valtioiden yksilöä kuristavista toimista, niin Francon ajan mukaan Espanjassa olivat yleisiä poliisin kyyläämiset ja pidätykset, toisinajattelijoiden vainot ja katteettomat vangitsemiset.

Polanskin Pianisti kevään helmenä





Yle Teema on ainutlaatuinen tv-kanava ulkomaisen ohjelmiston tarjoajana. Teeman lauantain Teemaillat ovat nousseet arvoon arvaamattomaan. Ilman niitä en ehkä katsoisi enää yhtään elokuvaa televisiosta.
Viime Teemaillan (12.4.2008) nimi oli ranskalais-puolalais-ranskalainen Roman Polanski (s. 1933), tuo 1960-luvun keskeisiin kuulunut elokuvataiteilija Euroopassa. Vannoimme silloin Polanskin elokuvien Veitsi vedessä, Inho ja Cul-de-Sac - Umpikuja nimiin. Roman Polanskin viimeisin elokuvatyö Pianisti (2002) esitettiin lauantain Teemaillassa. Sitä ennen nähtiin dokumentti Pariisissa asuvasta Polanskista. Sitä en ehtinyt katsoa, koska olin matkalla kotiin Liigacupin loppuottelusta FC Inter-TPS. Mutta Pianisti! Herran Jumala mitä elokuvataiteen juhlaa. Roman Polanski kertoo tositarinan toisen maailmansodan aikaisesta Varsovasta, saksalaisten miehittämästä kaupungista, jonka juutalaisghettoa aletaan tyhjentää - matkat keskitysleirille odottavat viattomia perheitä.
Elokuvan keskiössä on lahjakas pianisti Wladyslaw Szpilman (Adrien Brody), joka halusi vain soittaa Chopinia, Beethovenia ja kumppaneita Puolan radion lähetyksissä. Hän joutui muiden juutalaisten tavoin ahtaalle. Onnella ja taidolla, osin ystävien avulla hän selviytyi kiperistä tilanteista, joissa saksalaismiehittäjän aseen piippu osoitti miestä suoraan ohimoon.
===============================================
Pianisti on selviytymistarina, melkeinpä Robinson Crusoe -muunnelma, jossa Perjantai saapuu humaanin saksalaisupseerin hahmossa aution talon ullakolla yksin ja avuttomana piileskelevän Wladyslaw Szpilmanin vapahtajaksi.
Pianisti on muuan positiivisimpia elokuvia toisen maailmansodan juutalaiskohtaloista. Minuun se vaikutti hiukan samalla tavalla kuin 1950-luvun lopulla Erwin Leiserin Taisteluni-dokumentti, joka ensimmäisenä herätti nuoren ihmisen tietoisuuden juutalaisvainojen ja keskitysleirien todellisuudesta.
Detaljeissaan tarkka, ajankuvaltaan aito, kerronnaltaan varma ja tarinaltaan sykähdyttävä Pianisti pakottaa puhumaan mestariteoksesta. Niitä Roman Polanski ei ole saanut aikaan vuosiin - ei sitten vuoden 1974 Chinatownin. Laastarilla naamansa koristaneen Jack Nicholsonin yksityisetsivästä tuttu elokuva valmistui Hollywoodissa huikeana studio- ja ryhmätyönä.
==============================================

Pianisti liittyy henkisesti Roman Polanskin Puolan kauteen. Polanski oli 1950-luvulla Puolan kuuluisan elokuvakoulun Lodzin kasvatti. Hän näytteli oppi-isiensä Andrzej Wajdan ja Andrzej Munkin elokuvissa kunnes ohjasi 1962 aistillisessi kutkuttavan kolmiodraamnan Veitsi vedessä. Esikoisteos oli Polanskin suuri kansainvälinen läpimurto.
Pianistin voi nähdä kunnianosoituksena Wajdalle, Puolan elokuvan ikonin kuuluisile 1950-luvun elokuville Tuhkaa ja timanttia sekä Kanal - kirottujen tie. Samalla tavalla kuin Wajdan Kanalissa myös Polanskin Painistissa viitataan vastarinnan heräämiseen, varsovalaisten yritykseen nousta asein saksalaismiehittäjiä vastaan.
Kanalissa (1957) kuvataan realistisesti Kansallisarmeijan jäsenien vaiheita Varsovan kansannousun aikana. Neuvostojoukkojen lähestyessä Varsovaa annettiin Kansallisarmeijalle Lontoosta, jossa Puolan pakolaishallitus toimi, käsky nousta kapinaan saksalaista miehittäjää vastaan.
Samat kesän 1944 tapahtumat ilmentyvät Pianistin loppupuolella, joskin toisella tavalla kuin Wajdalla. Kansannousun taisteluissa kuoli neljännesmiljoona ihmistä kahden kukauden aikana, osittain siitä syystä, että neuvostojoukot eivät olleet saaneet määräystä tunkeutua kaupunkiin, vaan ne pysähtyivät Veikselin toiselle puolelle.
Andrzej Wajdan 1950-luvun Kanalissa partisaanit, Varsovan viemäreissä kulkevat taistelijat ovat pääosassa joukkona. Roman Polanskin 2000-luvun Pianistissa musiikkia rakastava Wladyslaw Szpilman on kaiken lähtökohta ja seuraus. Siksi katsoja jännittää loppuun saakka, saako mestaripianisti vielä soittaa Chopinia Puolan radiossa.
=============================================

Roman Polanski liittää Wladyslaw Szpilmanin yksilötarinan tähän Kansannousun traagiseen sykliin. Szpilmanin selviytymistarinan taustakuvissa näkyy selvästi, miten Varsova oli poltettu maan tasalle. Näitäkin vaiheita kuvastaessaan Polanski osoittaa jälleen kykynsä ja ammattitaiton studio-ohjaajana. Painistia tehtiinkin Babelsbergin legendaarisessa studiossa, joka kunnostettiin Berliinin muurin murtumisen ja Saksojen yhdistymisen jälkeen.

Ajankohtainen kommentti

Yle:n toimistusjohtaja Mikael Jungner on antanut haastattelun Iltalehdelle (12.4.). Nykytyylin mukaan ensin kerrotaan perhe- ja rakkausasioista. Sitten mainitaan työpaikan tapahtumia.
Haastattelussa herättää kysymyksiä toimistusjohtajan lausahdus: "Tämä 2000-luku on ollut tosi kova, mutta menestyksekäs. Hinta on ollut sillä tavalla kova, että Yle tekee noin 20 prosenttia pienemmällä porukalla 30 prosenttia enemmän ohjelmia, eli tehokkuus on kasvanut ihan hurjasti."
Journalismin perusteita on tietojen tarkistaminen. Haastattelijan olisi pitänyt vilkaista vaikkapa viikon 16 Yle:n tv-ohjelmistoa. Yle:n oman tuotannon prosessit ovat tälläkin viikolla vähäiset. Tietenkin uutiset, ajankohtais- ja kulttuuriohjelmat hoidetaan hyvin, urheilua syleillään laajalla kirjolla, mutta yhä enemmän ohjelma-aika täytetään ulkomaisilla tv-sarjoilla ja dokumenteilla. Yle:n hankintaväki toimii todella tehokkaasti, samoin uutispuoli. Yle on myös uusintatalo: edellisen illan tarjonta näytetään uudelleen seuraavan päivän päiväohjelmistossa. Netin Yle Areenasta voi vielä ladata vanhoja tv-ohjelmia koneelleen.
Niin, ja Yle säästää ajamalla samoja uutisia niin televisiossa kuin radiossa. Hauskin oli tänään aamulla Jussi Seppälän tekemä juttu terrorismilainsäädännön tiukentamisesta Suomessa. Se ajettiin aivan samaan aikaan klo 8.00 ja klo 9.00 niin tv-uutisissa kuin radiouutisissa.
==========================================

Ettei totuus unohtuisi, niin esimerkiksi TV1:n ja TV2:n ohjelmista suurin osa on ulkopuolisten tv-yhtiöiden tuotantoja.
Käydäänpä tämän viikko 16:sta tarjontaa tarkemmin läpi: Maanantain Kymeenlaakson laulu, tuottajana Tuotanto Oy Säihky, Voimala, tuottajana Ikoni & Indeksi ja Yle; tiistain Ilona Rauhala, tuottajana Filmiteollisuus; keskiviikon Paketti, tuottajana Tarinatalo; torstain Se on siinä, tuottajana Ten Years Production Oy; perjantain Viihdekokankarit, tuottajina Blue Media/Kyrtsi,Yle viihde, Kuudes aisti, tuottajana Broadcasters; lauantain Presidentin kanslia, tuottajana Broadcasters,Uutisvuoto, tuottajana Broadcasters; sunnuntain Arto Nyberg, tuottajana Production house.
Hei: Jos nämä tuotanoyhtiöt ovat kaikessa hiljaisuudessa liitetty osaksi Ylen osaamiskeskuksia, en enää puhu mitään.

Valkokangas hiljenee - Menetetty maa jää

Kotimaisten ensi-iltojen loputtua myös ulkomaisten tarjonta on selvästi hiipumassa. Muistan jo vuosien takaa, että mitä enemmän aurinko alkoi kohota taivaalla, sitä vähemmän elokuvateattereiden kassoilla kuhisi väkeä.
Pahin aika taisi olla vapunseutu, siitä alkanut toukokuu ja kesäkuu, vielä heinäkuukin. Valkokangassesonki hypähti ryminällä käyntiin vasta elokuussa, kun Ere Kokkosen eilen (10.4.2008) TV2:n Manikkapaikassa neroksi kehuma Spede Pasanen toi hätäisesti kyhätyn Uuno Turhapuro -komediansa ensi-iltaan.
Niin Erehän niitä ohjasi.
===============================================

Kevään ulkomaisista ensi-illoista kannattaa nostaa esille yksi yli muiden. Se on Ethan ja Joel Coenin Menetetty maa, uskomattoman kaunis, viiltävän pessimistinen ja poliittisesti epäkorrekti indie-elokuva Menetetty maa. Sitä kannattaa katsoa myös vasten USA:ssa parhaillaan käytäviä esivaaleja.
Meidän rakastama ja vihaama Amerikka on kriisissä, ei vain menossa taantumaan, vaan myös eräänlaisessa ihmisyyskriisissä. Ja sukupolvisuuttumuksessa maa on myös, niin kuin pian Suomessakin. Siksi Coen-veljesten elokuvan alkoperäinen nimi No Country for Old Men olisi pitänyt kääntää sellaisenaan myös suomalaiseksi nimeksi.
Menetetty maa on mustaa huumoria tihkuva ja väkivaltainen elokuva - väkivalta vedetään yhteyksiinsä - 1980-luvun Texasista. Se on oikukkaasti sisäistyvä kuvaus kolmesta miehestä, jotka löytävät metsästysretkellä ruumiita ja rahaa. Kuolleet ovat huumekauppiaita. Metsästäjät nappaavat rahat käsiinsä ja saavat pian peräänsä sheriffin (Tommy Lee Jones) ja ammattitappajan (Javier Bardem).
Maisemissa viipyvä, äärimmäisen nöyrä Menetetty maa kuvastaa Amerikan muutoksen: perinteet on liattu, kunnollisen elämän arvoista ei ole paljoakaan jäljellä. Siksi täydellisen vakavan Tommy Lee Jonesin sheriffin on vaikea enää toimia tällaisessa maassa.
=================================================

Coen-veljekset?
Usein sanotaan, että veljekset kuin ilvekset, mutta Coenit kuten 1980-luvulla Italian elokuvan Taviani-veljekset todistavat toista. Voivat verenperillisetkin tehdä elokuvaa kaikessa sopusoinnussa - siis yhdessä. Työnjakoa voi suunnitella, että toinen on enemmän kirjoittaja tai tuottaja, toinen se ohjaaja.
Näimme Paolo ja Vittorio Tavianeilta aikanaan viimeisiä suuria italialaisia elokuvia kuten Niitty, Isäni, herrani ja Tähtikirkas yö. Amerikan Coen-veljekset Joel ja Ethan (s. 1954 ja 1957) ovat ennen Menetettyä maata juhlistaneet kinokokemuksiamme sellaisilla persoonallisilla ja valtavirrasta poikkeavilla elokuvilla kuin Blood Simple, Arizona Baby, Barton Fink. Miller´s Crossing, Fargo ja Voi veljet, missä lienet.

================================================

Ajankohtainen kommentti:

Yleä pitää kiittääkin. Ennen lopulliseen digiaikaan siirtymistä digisovittimen radiopuolelta, numero kolmosesta (3) kuului Ylen klassinen. Silloin musiikki valui sellaisenaan aamusta iltaan ja illasta aamuun.
Kun siirryttiin lopulliseen digiaikaan radiopuolen Ylen klassinen muuttui. Ehkä siitä syystä, että se alkoi kuulua myös Ylen netissä, johon julkisen palvelun yhtiössä panostetaan nykyisin isolla volyymilla.
Nyt Ylen klassisessa on selostaja ja soitettavat kappaleet esitellään lyhyesti. Musiikkitietouden kannalta muutos on todella hyvä. Kiitos.
===============================================

Äskettäin Ruotsista kerrottiin, että SVT eli Ruotsin radio vähentää työvoimaa viidelläsadalla hengellä (500).Vihdoinkin tapahtui sama, mikä muutama vuosi sitten tapahtui Euroopan kahdessa muussa vahvassa julkisen palvelun mediayhtiössä - Britannian BBC:ssä ja Suomen Yle:ssä.
SVT on aina turvannut työpaikat. SVT on aina halunnut itse tuottaa esimerkiksi Draama-toimituksensa kautta tv-sarjat. Samalla tavalla kuin BBC:ssä Ruotsin yleisradioyhtiön draamatuotanto on ollut laadukasta ja korkeatasoista. Muistetaanpa vaikka vasta esitetty tv-sarja nuoresta August Strindbergistä.
Britannian BBC on antanut sekin jo vuosia alihankkijoiden tuottaa sarjoja, mutta vielä siellä toimii oma alueellinen tuotanto kuten BBC Bristol.
Suomen Yle:ssä esimerkiksi perinteisen ja omaleimaisen TV2:n eli Tampereen Tohlopin draamatuotanto on ajettu alas. Karjalan kunnailla -tapaisia draamasarjoja vielä tuotetaan, mutta nekin ovat alihankkijoiden tekemiä.
Yle:n TV1:n draamatuotanto lienee loppunut - typeräksi muuttunutta Kotikatua lukuun ottamatta. TV1:n kaikki ohjelmat alkavat olla alihankkijoiden tuottamia. Otetaan esimerkiksi perjantai-illan Kuudes aisti: sitä juontaa Yle-Urheilun toimittaja Tapio Suominen. Miksi?
Tämän täysin heppoisen Kuudennen aistin - tyyliin me tiedämme, mitä kansa tietää - tuottaa Yle:n nykyinen suosikki Broadcasters (myös Uutisvuodon takana).
Kuudes aisti on sellainen floppi, että Ylellä ei pitäisi olla varaa laittaa ruutuun sellaista ohjelmaa prime timessä. Voi tietysti kuvitella, miten Broadcastersin pomot Saku Tuominen ja Juha Tynkkynen saapuvat ohjelman alkaessa perjantai-iltana toimistolle. Sitten alkaa röhönauru: Saimme taas huijattua Yle:ä.
Vahinko, että katsoja ei naura yhtään ruudun ääressä.

Mykkäklassikko Suomen ensi-iltana

Wieniläisyntyinen Erich von Stroheim muistetaan Jean Gabinin vastapelurina Jean Renoirin 1930-luvun pasifistisessa Suuressa illuusiossa. Von Stroheimin toinen muistettava suoritus tapahtui 1950 Billly Wilderin loistavassa Hollywood-kuvauksessa Auringonlaskun kadussa. Von Stroheim tulkitsi muistoissaan elävän mykän filmin naistähden palvelijaa ja autonkuljettajaa.
Erch von Stroheim (s. 1885) oli ennen kaikkea elokuvaohjaaja. Hän matkusti "joskus 1906-1909" välillä Hollywoodiin. Ensimmäisen maailmansodan lopulla tuottaja Carl Laemmle antoi von Stroheimille mahdollisuuden ohjata mykän trilogian Blind Husbands, The Devil´s Passkey ja Turhamaisia naisia. Kaikissa näissä elokuvissa on aiheena amerikkalainen aviovaimo Euroopassa miesten piirittämänä.
Erich von Stroheim jätti jälkensä elokuvan historiaan 1924 valmistuneella mestariteoksella Ahneus (Greed), joka tämän ilmestyessä menee Ylen Teema-kanavalla. Vihdoinkin se nähdään entisöitynä neljän tunnin versiona, joten kysymys on harvinaisesta Suomen ensi-illasta.
===================================================

Ahneuksen teko ja jälkituotanto on elokuvahistorian suuria legendoja. Erich von Stroheim ohjasi elokuvan oikeilla tapahtumapaikoilla (amerikkalaisvaimotrilogia tuotettiin täydellisenä studiotyönä). Von Stroheimin aiheena oli amerikkalaisen keskiluokan synty 1920-luvun myllerryksissä: miten luonnollinen säästäväisyys kehittyy maniaksi, saituudeksi, sairaudeksi.
Von Stroheim tarkkailee todellisuutta (taustana on Frank Norrisin naturalistinen romaani) niin läheltä, niin intiimisti, että elämäntavan julmuus ja rumuus paljastuvat suorasti.
Legendaksi Ahneuden teki elokuvan pituus. Se oli ensin 42 näytöstä (9 1/2 tuntia). Erich von Stroheim lyhensi myöhemmin elokuvan 4 1/2 tuntiin, mutta tuottaja Carl Laemmle (hänestä tuli Universal-yhtiön menestyksekäs tuotantopäällikkö) ei voinut hyväksyä näin pitkää elokuvaa. Se leikattiin ensin kaksiosaiseksi 3 tunnin versioksi ja lopulta yksiosaiseksi, levityksen vietäväksi elokuvaksi.
======================================================

Erich von Stroheim suuttui Ahneutensa kokemasta kohtalosta. Hän väitti, että elokuva on täysin pilattu. Ahneuden jälkeen von Stroheim ohjasi enää kolme elokuvaa - Iloinen leski, Häämarssi ja Queen Kelly (keskeneräinen), eikä pystynyt siirtymään ohjaajana äänielokuvaan.
Erich Von Stroheim oli 1920-luvun keskeisiä Hollywood-ohjaajia, lannistettu ja lukkoon ajettu persoonallisuus. Auringonlaksun kadun jälkeen vuonna 1950 von Stroheim totesi Pariisissa, Ahneuden kirjailijaa Frank Norrisia lainaten: "En ole koskaan tinkinyt, myynyt itseäni, vaan aina kertonnut totuuden kuten sen olen käsittänyt, nähnyt."
Erich von Stroheim kuoli 1957 vaikean sairauden murtamana.

Ajankohtainen kommentti

Viime lauantaina (29.3. 2008) esitettiin Yle:n kanavilla lähes samaan aikaan kolme merkittävää, mestarilllista elokuvaa. Ne olivat Michael Ciminon ystävyys- ja Vietnam-odysseia Kauriinmetsästäjä (TV2 klo 22.05), Federico Fellinin henkilökohtainen taiteilijatilitys 8 1/2 (FST5 klo 21.20) ja John Hustonin kiehtova yksinäisten sydämien oodi, 1961 valmistunut Sopeutumattomat (Teema klo 21.54).
Karhea mustavalkonen Sopeutumattomat on myös ulkoelokuvallisesti kiinnostava. Monroen aviomies, näytelmäkirjailija Arthur Millerin kirjoitti käsikirjoituksen. Pääosanäyttelijöistä Clark Gable kuoli melkein heti kuvausten jälkeen, Marilyn Monroe menehtyi 1962 ja Montgomery Clift poistui keskuudestamme 1966. Clif teki vielä pari kehnoa elokuvaa Sopeutumattomien jälkeen, mutta Gablelle ja Monroelle teos oli viimeinen.
Luulisi, että Yle:ssä joku koordinoisi kanavien ohjelmistoja. Yleen on perustettu osaamiskeskuksia, mutta viime lauantain kaltaisessa elokuvasijoittelussa ei ollut osaamisen hitustakaan. Näinkö hyvän elokuvan esittäminen televisiossa tuhotaan pikku hiljaa?