Pinnallinen kaupunkikomedia



Tomi (Kari-Pekka Toivonen) on tutkijana yliopistolla. Vaimo Maria (Liisa Kuoppamäki) hoitaa juristina avioerojuttuja. Perhelämä sujuu, ja kaksi alakikäistä lasta
ovat tyytyväisiä. Vaimon veljellä (Taneli Mäkelä) on myös perhe, mutta työssään menestyvä mies on tehnyt kohtalokkaan syrjähypyn.
Peter Lindholmin ohjaama Kolmistaan alkaa, jatkuu ja melkein päättyy tyypillisenä kolmiodraamana. Kaupunkitutkimusta tekevä mies saattuu työskentelemään kameroineen liikkeessä, jossa Janita (Matleena Kuusniemi) toimii myyjänä. Rakkautta on ilmassa. Kohta avioliitto on vaarassa. Mutta mies ei voi elää petoksessa, koska vaimo vaatii täydellistä rehellisyyttä.
===========================================
Peter Lindholm on kunnostautunut pitkien elokuvien ja tv-sarjojen ohjaajana. Muistettavin Lindholmin töistä on 1990-luvun alkupuolen Anita, monisyinen rikostarina, jossa Liisa Kuoppamäki (silloinen Mustonen) tulkitsi loistavasti pääosan. Myös Lindholmin tv-sarja Ilman kavaluutta (1996) kannattaa huomioida. Kjell Westö -filmatisointi Drakarna över Helsingfors (2001) jäi jotenkin puolitiehen.
Siinä pääosan esitti Kolmistaan-elokuvan sivuosassa vieraileva Marjaana Maijala.
===========================================
Kolmistaan on kepeä, improvisaatiolle perustuva, hajanainen ja impresisonistinen ja aika yhdentekevä kaupunkikomedia. Mitään uutta se ei sano siitä tavallisesta tarinasta. Sen näkökulma on perin miehinen, mutta draaman tasolla Liisa Kuoppamäen petetty aviovaimo nousee kuitenkin selvästi pääosaan. Hänessä on vahvuutta ja voimaa, kyky vaatia sitä totuutta ja rehellisyyttä, kyky löytää elämisen tasapaino.
Kari-Pekka Toivosen ja Matleena Kuusniemen roolit ja roolityö jäävät raakileiksi ja kliseiksi. Muutenkin Peter Lindholmin elokuvaa vaivaa epämääräisyys ja epäuskottavuus. Tarina ei tahdo kulkea, välikuviin sorrutaan ja jatkuva viittaus Helsingissä kulkeviin raitiovaunuihin vaikuttaa epäolennaiselta.
Helmikuun ensimmäisenä ensi-iltansa saava Kolmistaan on amerikkalaistyyppinen pintakomedia. Käsikirjoitus olisi pitänyt kirjoittaa monta kertaa uudelleen, että jokin uusi juju, jokin virkistävä elementti tai lisäarvo olisi löytynyt. Aviomiehen sairaalassa makaavan halvaantuneen ja shakkia pelaavan isän osuus vaikuttaa päälleliimatulta. Eivätkä lopun sovintopäivälliset enää pelasta elokuvaa.

Ajankohtainen kommentti

Monitoimimies, kulttuurivaikuttaja, kirjailija ja tuottaja Jörn Donner on kirjoittanut Suomen Kuvalehteen (3/2008) mielenkiintoisen artikkelin. Hän väittää otsakkeessa, että eurooppalaista elokuvaa ei enää ole. "Eurooppa on kielten ja kansallisuuksien sekamelska, jonka ainoa yhteinen elokuvallinen nimittäjä on amerikkalainen elokuva."
Hyvin sanottu.
Jörnin väitteen allekirjoittaa jokainen kinossakävijä. Tai ainakin sellainen elokuvanharrastaja, jolla on perspektiiviä vuosikymmenien taakse. Laskin vuonna 1960 ilmestyneen Elokuvan vuosikirja Studion ensi-iltatilastosta, että sinä vuonna Helsingissä sai ensi-iltansa kaikkiaan 390 elokuvaa. Eurooppalaisia oli 181, amerikkalaisia 165 ja muita 44.
No, totuuden nimessä täytyy heti todeta, että 1960 elokuvakulttuurista Suomessa vastasivat vain elokuvateatterit ja elokuvakerhot sekä elokuva-arkisto. Television elokuvatarjonta oli vielä mitätöntä. Eikä siis ollut videoita, kaapeleita tai satelliitteja.
========================================
Mikään uutinen ei ole, että Hollywood valtaa kaikkien eurooppalaisten valtioiden teatterit, joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta. Vain Ranska näyttää olevan uskollinen tuottajana ja katsojana omalle ranskankieliselle elokuvalleen. Entä esimerkiksi Puola? Hollywood ryntäsi maahan heti, kun Neuvostoliitto romahti ja Itä-Eurooppa vapautui. Loistokas puolalainen elokuva kuoli lähes yhdessä yössä.
Vedän henkeä: Itse en voi enää sanoa, että edes tuntisin uudempaa eurooppalaista elokuvaa. En näe sitä juuri missään. En sitten kun Freddy Kamras kuoli ja hänen monisaliteatterinsa Bio City hiipui ja vihdoin lopetti Rautatientorin laidassa. Ei siitä ole monta vuotta.
=========================================
Hei, minkä uuden eurooppalaisen elokuvan olet nähnyt viime aikoina Suomen kinoissa? Vastaan itse: saksalaisen DDR-muistelon Muiden elämän, joka oli valitettavasti tylsä. Palkittu romanialainen Neljä kuukautta, kolme viikkoa, kaksi päivää on vielä näkemättä.
Jörn Donnerin mukaan Suomessa voidaan tehdä suomalaista elokuvaa, kertoa suomalaisia tarinoita. Donner vaatiikin eduskuntatasolla panostusta "suomalaiseen tarinaan, kerrottakoon se sitten vanhanaikaisen filmikameran tai videon välityksellä."
Eli: Jörn Donner tietää pitkän perspektiivinsä kautta (hän oli perustamassa elokuva-arkistoa 1950-luvulla), että pienen valtion elokuva ei menesty ilman valtion tukea.
=========================================
Yllä olen analysoinut aivan uusinta suomalaista ensi-iltaelokuvaa. Jatkossa käsittelen edellisiä, joulun ja uudenvuoden jälkeen ensi-iltaan tulleita kotimaisia.
Kertovatko ne suomalaisia tarinoita? Vai matkivatko ulkolaisia? Jää nähtäväksi.

Erinomainen pankkikriisidokumentti


Ylen TV1:n dokumenttipuolen valveutunut vetäjä ja tekijä Timo-Erkki Heino on ilmeisesti tehnyt jäähyväistyönsä. Sunnuntai-iltana (20.1.) esitetyn Lama ja oikeus -dokumentin lopputeisteissä Heino kiitti katsojiaan oliko se nyt 34 vuoden yhteistyöstä. Siis pitkä aika tekijältä, joka on tinkimättömästi pysynyt Ylen työvuosinaan yhteiskunnallisella ja sanoisiko - sosiologisella linjalla. Heino on tehnyt aikaisemminkin tv-dokumentteja Suomen 1990-luvun lamasta, joka oli syvin Länsi-Euroopassa.
Lamassa ja oikeudessa korostui jälleen pienen ihmisen näkökulma. Tekijä antoi ymmärtää oikeutetusti, että Suomen valtion oli pakko aloittaa 1990-luvulla oikeudenkäynnit säästöpankkeja vastaan, koska luotonanto oli ollut niin holtitonta. Mutta samalla Timo-Erkki Heino heitti pöytään kysymyksen: oliko jonkun kyseisen pankin johtokuntaan valittu teknikko, yrittäjä tai maanviljelijä se oikea ihminen, jolta piti periä oikeusteitse valtavia korvaussummia. Jäi miettimään, oliko tavallinen pieni ihminen - paikkakunnan aktiivi poliittinen toimija tietenkin - vedetty pankkien johtokunnissa ansaan, josta ulospääsyä ei ollut. Moni oikeudenkäynti on kestänyt 2000-luvun puolelle. Summia on toki pystytty kohtuullistamaan, mutta monen "pankkilaisen" vuosien piina on ollut kohtuuton.
==============================================
Lama ja oikeus oli seestynyttä, täydellisen mestarillista timo-erkkiheinoa.
Hän selosti itse dokumentin ja esiintyi kommentoijana välikuvissa. Haastatteluissa oli pyritty välttämään liian tunteenomaisia purkauksia. Tämä on ymmärrettävää, sillä oikeudenkäyntien alkamisesta on kulunut kohta viisitoista vuotta.
Eikä Lama ja oikeus syyttänyt ketään, koska syyllistämisen me suomalaiset osaamme. Pyrittiin hyvin yksinkertaisin tv-dokumentaarisin keinoin valottamaan pankkikriisin seurauksia monelta suunnalta, tietenkin tuo kärsijä, vereslihalle puristettu ihminen, joka säästöpankin johtokuntaan valituksi tultuaan ei oikein tiennyt, missä mennään. Moni käräjille kutsuttu oli tullut johtokuntaan tilanteessa, jossa virheet oli jo tehty.

Ajankohtainen kommentti

Tuli lomailtua Torremolinoksessa parisen viikkoa. Sain kännykkään pojalta viestejä, että turkulaista TPS-jalkapalloseuraa vuoden valmentanut, intohimoisesti lajilleen omistautunut Mixu Paatelainen on nimitetty Edinburghin Hibernian-joukkueen valmentajaksi.
Hetkinen! Luulimme Mixun sitoutuneen suomi-futikseen pitemmäksi aikaa, mutta niin ei käynyt - veri veti Skotlantiin, jossa Mixu on pelannut ja valmentanut viime vuosina. Valmennustehtävä SPL:n, Skotlannin Valioliigan huippuseurassa oli tietenkin niin makoisa tarjous - jo rahallisesti - että tuskin siitä kukaan voisi kieltäytyä. Sitä paitsi Mixun perhe on asunut koko ajan Edinburghissa.
===========================================
Torremolinoksessa täytyi etsiä englantilaispubi, jotta voisi päästä katsomaan isolta tv-screeniltä Hibernian peliä. Pubi löytyi Kävelykadun varrelta, Comercial Centrosta. Välikadun Winstons´issa saattoi viime lauantaina (19.1.) seurata niin Edinburghin paikallispeliä Hearts-Hibernian kuin toiselta tv-screeniltä Englannin kakkossarjatason paikkallispeliä Sheffield United-Sheffield Wednesday.
Siellä se Mixu, jonka isän "Roto" Paatelaisen agressiivista hyökkäyspeliä saimme ihailla esimekriksi HIFK:ssa 1960-luvun lopulla ja 1970-luvun alussa, seisoi joukkueensa kopin edessä ja huusi ohjeita pelaajilleen. Piti samalla tavalla aktiivisti ääntä esillä kuin Veikkausliigan otteluissa TPS:n valemennuskopin edessä.
==========================================
HS oli haastatellut (21.1.) Mixu Paatelaista, jonka Hibernian hävisi tämän paikallispelin. Mixun mukaan Veikkausliigaseurojen on vaikea pysyä Englannin kolmanneksi tai neljänneksi korkeimpian sarjatasojen joukkueiden vauhdissa. Kyse on temposta.
Entä Skotlannin sarjatasot? Winstons-pubissa katsotun pelin pohjalta epäilen, että suomalaiset huippujoukkueet (Tamu, Honka, TPS, Haka) saattaisivat selvitä hyvin SPL:n skottivauhdissa. Hibernian pelaajat eivät olleet mitään valiotasoa, joten moni suomalainen futari pärjäisi hyvin Hiberniassakin. Mixun kannattaisi aloittaa joukkueensa uudistaminen maalivahtipuolelta. Suomesta löytyy loistavia nuoren polven veskareita.
P.S. Ylen Tv-urheilun jalkapalloasiantuntija, maailmallakin valmentanut, "professori" Martti Kuusela nimitettiin pikaisesti Mixu Paatelaisen seuraajaksi Turkuun. Nyt täytyy uskoa, että Mara sitoutuu täysillä ja pitkään suomi-futikseen. Ulkomaat on katsottu, kotimaassakin valmennettu maajoukkuetasolla. Tuo syvä sitoutuminen on ainoa mahdollisuus suomalaista jalkapalloa eteenpäin.